Tuomas von Boehm, Helge Dahlman ja Tapani Raittila ovat 1900-luvun suomalaisen kuvataiteen keskeisiä tekijöitä kirjaimellisesti: he tulivat alalle keskellä vuosisataa. Kolmikko aloitti taideopinnot ennen sotia ja päätti ne 1940-luvun lopulla. Seuraavalla vuosikymmenellä he vaikuttivat jo keskellä kuvataiteen kenttää tekijöinä ja opettajina.

Von Boehmin, Dahlmanin ja Raittilan tuotanto asettuu osaksi 1900-luvun eurooppalaista modernia kuvataidetta. He olivat modernismin tärkeimmän vuosikymmenen tienraivaajia ja sillanrakentajia sekä taiteiden välillä että kuvataiteen sisällä. 1950-luvun modernismista he omaksuivat olennaisimman: kunnioituksen omaa taiteenalan perustaa, kuvaa kohtaan.

Kun kolmikon tuotantoa saadaan nyt näytteille koko uran mitalta, tarjoutuu yleisölle erikoinen tilaisuus hahmottaa kappale viime vuosisadan kotimaisen kuvataiteen historiaa sen ydinvuosikymmeniltä. Näyttelyssä on esillä kolme taiteilijaa, joiden tuotannosta ei ole pitkää matkaa yhteenkään 1900-luvun kuvataiteen keskeiseen suuntaukseen tai tekotapaan.

Tuomas von Boehmin, Helge Dahlmanin ja Tapani Raittilan työ lähti siitä periaatteesta, että kuvataidetta ei voi ajatella, kuulla tai tuntea sormenpäissään. Sillä ei voi spekuloida eikä siitä pidä kovin paljon puhua. Tämän näyttelyn taiteilijoille kuvataide ei nimittäin ole sanoja, aatteita, tarinoita eikä varsinkaan käsitteitä, koska käsitetteet ovat taiteen vastakohta. Kuvataide on toimivia visuaalisia taideteoksia, kuvia. Kuva on yhteys taiteilijan käden ja katsojan silmän välillä, se on katsottavaksi tehty. Tule ja katso.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan näyttelyluettelo.

 

Kuva: Tapani Raittila, Vilttihattuinen omakuva, 1988. Yksityiskokoelma.