Ladataan Tapahtumat

« All Tapahtumat

Taiteilijatapaaminen: Tuija Lampinen

heinäkuu 2 @ 15:00 - 16:00

5€

Riihimäen taidemuseossa 2.7.2017 klo 15.00 järjestettävässä taiteilijatapaamisessa on mahdollisuus tavata kuvataiteilija Tuija Lampinen (s. 1955). Lampisen näyttely Kerros kerrokselta on esillä Riihimäen taidemuseossa 17.6.–13.9.2017. Taiteilijatapaamisessa tutustutaan näyttelyyn Lampisen itsensä esittelemänä. Samalla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella taiteilijan kanssa. Taiteilijatapaamiseen voi osallistua museon pääsymaksun hinnalla 5 / 2,5 €

Riihimäellä asuvan kuvataiteilija Tuija Lampisen näyttelyssä nähdään teoksia useammalta vuosikymmeneltä, 1990-luvulta näihin päiviin saakka. Lampisen maalausten aiheena on usein ihminen: ajan kuluminen, lapsuus, arjen tapahtumat, ulkopuolisuus, muistot, muisti ja sen katoaminen. Teokset syntyvät kerroksellisesti erilaisten vaiheiden; valintojen, poistojen ja lisäysten kautta.

Tuija Lampisen 1990-luvun loppupuolen ja 2000-luvun alun maalauksissa hallitseva väri on aniliininpunainen. Maalaukset koostuvat ohuista kerroksista ja aiheet ovat pääasiassa kasviaiheita.  Harmaa väri eri sävyineen on kulkenut Lampisen maalauksissa kauan mukana. Harmaita teoksia maalatessaan taiteilija aloitti useimmiten kirkkailla väreillä, pesi sitten värin pois tärpätillä, karsi ja maalasi uudelleen. Ajan kuluessa taiteilija ei enää pessyt väriä pois, vaan harmaiden väripintojen alle jäi toisia kerroksia pysyvästi talteen.

Viimeisen kahden vuoden aikana Tuija Lampinen on maalannut turkooseja teoksia. Turkoosien maalausten päälle taiteilija on maalannut harmaita kerroksia jättäen kuitenkin turkoosin värin näkyviin.  Tuija Lampinen mieltää värin valona, joka antaa voimaa ja keventää. Taiteilija kokee maalaustensa sisällön hyvin henkilökohtaiseksi, mutta toisaalta myös jokaista meitä koskettavaksi.

 

Kuva: Tuija Lampinen, Vieraat kasvot vääränlainen paita, 2015.

 

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
heinäkuu 2
Aika:
15:00 - 16:00
Hinta:
5€
Kotisivu:
http://www.riihimaentaidemuseo.fi

Järjestäjä

Riihimäen taidemuseo
Puhelin:
019 758 4124
Sähköposti:
taidemuseo@riihimaki.fi
Kotisivu:
www.riihimaentaidemuseo.fi

Tapahtumapaikka

Riihimäen taidemuseo
Temppelikatu 8
Riihimäki, 11100 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
019 758 4124
Kotisivu:
www.riihimaentaidemuseo.fi