Julkaistu 17.08 2020

Riksu! Radanvarsikaupungin rakennustaidetta ja arkista arkkitehtuuria -näyttely on erään etelähämäläisen kaupungin tarina sen rakennusten ja arkkitehtuurin kautta kerrottuna. Näyttely tarjoaa ennen näkemättömän sukelluksen kaupungin muodostumiseen, sen kerrostumiin ja suunnitteluun. Näyttely on muotokuva Riihimäen kaupungista rakennuskantansa kautta tarkasteltuna.

Näyttely esittelee Riihimäen arkkitehtuurin helmiä ja rakennuskannan erityispiirteitä, kaupunkilaisten elämää sekä kaupunkirakentamisen tavoitteita ennen ja nyt, suhteuttaen niitä nykyisen kaupunkikuvan kerrostumiin – huumoria ja kritiikkiä unohtamatta.

Näyttely todistaa, että tässä tavallisessa suomalaisessa pikkukaupungissa asuu kauneutta ja kiinnostavuutta jota ei arjessa usein tunnisteta. Ennen kaikkea se kumoaa elämään jääneen sanonnan: ”Ruma kuin Riihimäki”.

Arkkitehtuurinäyttelyn on luonut historiantutkija ja valokuvaaja Juho Haavisto. Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahasto sekä Taiteen edistämiskeskus Taike. Yhteistyökumppaneina näyttelyn toteuttamisessa ovat olleet Arazzo Oy, Kodin kivijalka Oy, Riihimäen seurakunta, Uusi kirjakauppa ja Riihimäen kaupunginmuseo. Näyttely juhlistaa Riihimäen 60-vuotista taivalta kaupunkina.

Kuva: Uimala, Juho Haavisto.