Vilja Tamminen (s. 1972) on valokuvataiteilija, joka asuu perheensä kanssa Lopen Launosissa. Tamminen löytää kuviensa aiheet läheltä ja kaukaa, niin retkillään lähimetsissä kuin kuvausmatkoiltaan Suomessa ja ulkomailla. Kuvauksen aiheena voi olla maisema, puu tai pyhät paikat, mutta yhtä hyvin ihminen tai eläimet, erityisesti koirat ja hevoset. Tammisen mukaan ihminen kuvassa luo siihen draaman ja jännitteen.

Vilja Tammisen valokuvat ovat satudraamoja, ne liikkuvat unen ja toden rajamailla. Tammisen valokuvissa tilanteet ovat osaksi lavastettuja ja toisaalta taas fiktiivisen tuntuisia otoksia todellisuudesta. Tammisen työtapaan ei kuulu kuvien muokkaaminen tai kuvankäsittely: hän pitää tärkeänä sitä, että kuvat ovat ”totta”. Näyttelyssä on esillä sekä uusia että vanhempia töitä. Tamminen on saanut Hämeen Kulttuurirahastolta apurahan taiteellisen työskentelyyn näyttelyä varten.

Vilja Tamminen: Shiny Girls and Glimmerin Horse, 2017.