Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Rachel Ruyschin teos Kukkia vuoldeta 1746.
Rachel Ruysch (attrib.), Kukkia, 1746, Öljy. Riihimäen taidemuseo, Tatjana ja Pentti Wähäjärven kokoelma.

Helenen puutarhassa

11.6.2015–27.3.2016

Näyttelyn nimi Helenen puutarhassa viittaa Riihimäen taidemuseon kokoelmien keskeiseen taiteilijaan Helene Schjerfbeckiin, mutta myös taidemuseon Tatjana ja Pentti Wähäjärven lahjoituskokoelmaan. Näyttely esittelee kokoelman helmiä, sen parhainta satoa. Esillä on noin 80 teosta, joiden aiheina on teeman mukaisesti muun muassa kukkia, kasvimaan satoa, auringossa kylpeviä kesäisiä maisemia ja puutarhanäkymiä. Esillä on myös teemaan sopivia antiikkiesineitä ja veistoksia taidemuseon kokoelmista.

Näyttelyssä nähdään myös harvoin esillä olleita teoksia. Tämän vuoksi se tuo varmasti eteen monia yllätyksiä. Näistä mainittakoon esim. Robert Wilhelm Ekmanin teos Tukholman Oopperan baletti vuodelta 1862, sekä miniatyyrimuotokuvat 1700–1800-luvuilta.

Näyttelyssä esitellään Helene Schjerfbeckin teosten lisäksi muiden merkittävien taiteilijoiden tuotantoa. Näyttelyssä on teoksia mm. seuraavilta taiteilijoilta: Venny  Soldan-Brofeldt, Ellen Thesleff, Pekka Halonen, A.W. Finch, Ester Helenius, Verner Thomé, Juho Rissanen, Mikko Carlstedt, Dora Wahlroos, Amelie Lundahl, Marcus Collin, Adolf von Becker, Helena Westermarck, Eero Järnefelt, sekä monelta muulta taiteilijalta.

Riihimäen taidemuseon Tatjana ja Pentti Wähäjärven kokoelma on lahjoittajansa näköinen ”taidepuutarha”, joka koostuu hyvin erilaisista osista ja elementeistä, vaikka tiettyjä päälinjauksiakin on. Pentti Wähäjärvi lahjoitti vuonna 1993 Riihimäen kaupungille mittavan yli 2000 taideteosta ja antiikkiesinettä sisältävän kokoelman, joka mahdollisti Riihimäen taidemuseon perustamisen ja avaamisen vuonna 1995.  Pääosa kokoelmasta on suomalaista taidetta 1900-luvun alusta: maalauksia, veistoksia ja grafiikkaa. Kokoelmaan kuuluu myös antiikkiesineitä, kuten kiinalaista keramiikkaa, venäläistä posliinia ja ikoneja.

Helenen puutarhassa -näyttely on Riihimäen taidemuseon 20-vuotisjuhlanäyttely.