Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Kati Mikola, Hyppää kyytiin, 2015
Kati Mikola, Hyppää kyytiin, 2015

Kati Mikola – Tule kaunis päivä

12.3.–25.9.2016

Taidemaalari Kati Mikolan tunnelmalliset ja värikylläiset öljyvärimaalaukset saapuvat Riihimäelle keväällä 2016 valloittaen taidemuseon ensimmäisen kerroksen. Kati Mikolan Tule kaunis päivä–näyttelyn maalauksissa seikkailevat suomalaiseen luontoon kuuluvat eläinhahmot: karhu, kettu ja jänis.

Eläinhahmot on sijoitettu erilaisiin realistisesti esitettyihin ympäristöihin ja tilanteisiin: pariisilaiselle pikkukadulle, leirintäalueelle, salongin kristallikruunujen alle, järvelle tai myrskyävälle merelle. Usein katsoja kokee tulleensa sattumalta paikalle todistamaan juuri sitä kohtausta tarinasta, johon tiivistyy kesäloman tunnelma, seikkailun jännitys tai talven taianomainen sininen hetki. Ihmisten tavoin arkisesti touhuavat eläimet luovat teoksiin sadun lumoa, mutta niiden toimiin on myös helppo samaistua.

Kati Mikola käyttää aiheensa kuvauksessa usein apunaan naivistista lähestymistapaa, mikä antaa hänelle mahdollisuuden kuvata hahmojensa edesottamuksia lempeän humoristisesti. Kustakin maalauksesta löytyy tarina, josta katsoja voi muodostaa oman tulkintansa. Taiteilijan pyrkimyksenä on luoda teoksillaan positiivista ja toiveikasta ilmapiiriä.

Kati Mikola on syntynyt Helsingin maalaiskunnassa (nyk. Vantaa) vuonna 1961, ja hän asuu ja työskentelee Sauvossa sijaitsevassa Art Alsilaksi nimetyssä vanhassa kansakoulussa, jossa hänellä on työhuone, taidegalleria ja kurssitoimintaa.

Kati Mikola on opiskellut Turun piirustuskoulussa vuosina 1978‒1981. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä, sekä osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin. Kati Mikola on toiminut Paimion kuvataiteen opettajana vuodesta 1997 alkaen sekä opettanut Varsinais-Suomen Kansanopiston muotokuvakursseilla vuosina 1998, 2000 ja 2001.

Kati Mikola on aikaisemmin ollut avioliitossa ankkamaalauksistaan tunnetuksi tulleen Kaj Stenvallin kanssa, ja heillä on myös kaksi yhteistä lasta.

Näyttelyn äänimaailman on luonut riihimäkeläinen muusikko Joonas Väre.